Poron vuosi
Lastenkirjan kuvitus
Poron vuosi
〰️
Poron vuosi 〰️
“Tiesitkö, että poron vuosi on muutakin kuin tunturi ja lunta? Perheen pienimmille suunnattu pahvisivuinen kirja käy läpi jokaisen kuukauden merkittävimmän asian poron elämässä – vasojen synnystä räkkäaikaan, poroerotuksista kiekeröiden kaiveluun ja porokisoihin. Värikästä kuvitusta jaksaa ihastella tuoreet sekä hieman vanhemmatkin silmät ja lyhyitä loruja jaksaa lukea aina uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja...”
Lastenkirja Poron vuosi, toteutettu yhteistyössä Kustantamo Sininen Jättiläinenn kanssa, on kuvituskokonaisuus, joka pohjautuu henkilökohtaiseen kokemukseen ja pohjoisen elämäntapaan. Projekti sai tukea myös Lapin kulttuurirahaston apurahasta, mikä mahdollisti kuvitusten syvällisen toteutuksen.
Kuvitukset on suunnattu erityisesti taaperoille, mikä näkyy voimakkaassa värien käytössä, selkeissä muodoissa ja helposti hahmotettavassa visuaalisessa kielessä. Samalla ne esittävät realistisesti poron elämän kiertoa ja ulkomuodon muutoksia vuodenaikojen mukaan, tuoden esiin Lapin luonnon monimuotoisuuden.
Teos ei perustu pelkkään mielikuvitukseen, vaan jokainen kuva ammentaa omista kokemuksistani ja kulttuurista, jossa poronhoito on osa arkea. Kuvituksen lisäksi suunnittelin kirjan typografian ja visuaaliset elementit, pitäen ne selkeinä mutta lapsille sopivina. Yhteistyössä kirjoittajan kanssa lisätyt infolaatikot rikastavat kokonaisuutta ja tekevät kirjasta kiinnostavan myös aikuisille.
Kirja on käännetty useille kielille, mikä kertoo sen universaalista vetovoimasta ja kyvystä välittää pohjoisen tarinoita laajalle yleisölle.